maanantai 18. elokuuta 2014

~ Viikonloppuni tiivistettynä kuvien kera

Eli viikonlopun vietin mökillä kaverini kanssa. Sattumalta tämä kaverini Eveliina on ihan ristuksen (oonko edes katsonut liikaa duudsoneita?) hyvä kuvaaja, ja kuvasi minun ratsastustani ja Mionaa minkä ehti! Nyt saatte nauttia niistä.

 näyttääkö edes vähän hönöltä! ♥
 ihan mieletön kuva tuo viimeinen :D !
~ Lotta

Kiirettä pitää!

Aika menee hirveän nopeasti niin kuin Lotta edellisessä postauksessa mainitsikin, ha! 

Animecon meni ja tuli, josta jäi mahtavat fiilikset ja rahaa meni taivaan tuuliin, että huhu.
Kuolasin kaikkien Levi cossaajien perään ja napsin cossaajista kuvia, kunnes kamera valitti muistin täynnä olemisesta, ehh. 
Kuopioon oli n.4 tuntia matkaa, joka kuitenkin kului aika leppoisasti hyvässä seurassa! 
Tämä coni oli yksi parhaimmista kokemuksistani ikinä ja eikun ensi vuonna uusiksi, heh. 

Animeconin jälkeen lähdin pariksi viikoksi mökille, joka on yksi syy siihen etten ole kerinnyt kirjoittamaan oikeastaan mitään. Sen jälkeen koulut alkoivat ja näin kavereita, johon meni suurimmaksi osaksi kaikki aikani + harrastukset siihen päälle.

Näin myös viime viikonloppuna ekaa kertaa paria ystävääni, jotka tulivat Mäntsälästä moikkaamaan mua!
Aivan mahtavat fiilikset jäi siitäkin ja juttua vaan riitti meillä kolmella! Hha.
Vietettiin n.10 tuntia yhdessä.. luulisin ? :--D

                                                                      Nää kaks tuli moikkaa Mäntsäläst! pus.
                                                        Kahvin juontia ja animen kattelemista aamusta suoraa, hah!
                                                      Pockyja, joita ostin aivan liian vähän sieltä animeconista, yh.


maanantai 11. elokuuta 2014

~ Hengissä ollaan

Ohhoh! Mielettömän nopeasti on aika taas kulunut. Jos totta puhun ole oikeasti vain unohtanut blogin olemassaolon, mikä saattaa kuulostaa uskomattomalta.

Nyt lupaan kuitenkin kirjoitella useammin ja toivottavasti Tiiakin.

Tänään siis alkoi koulu, ja minä kuulun niihin oppilaisiin joita se ei voisi vähempää kiinnostaa...ja pah! Minähän sielä seisoin odotelemassa kellojen sointia auringonnousun aikaan! No okei... ei ihan näinkään, mutta kuitenkin hyvällä fiiliksellä!

Tässä ihan lähiaikoina voisi tulla jotain vähän järkevämpää postausta. Nyt vain tälläinen tiedote, että hengissä ollaan vielä!

Lisäilin vielä vähän tietoa minusta tuohon sivupalkkiin... :D -->

~ Lotta

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

~ Kuvia kesäpäiviltä

Moi! En sen enempää nyt jaksa kirjotella, mutta laitan pari kuvaa tältä viikolta.
Lisää postausta multa tulee varmaan ensi viikolla, sillä lähden perjantaina viikonlopuksi Viroon! 

Viikolla olen nauttinut Mionan seurasta ja kasvimaamme antimista! Lisäksi kävin pariinkin otteeseen tallilla.





~ Lotta

perjantai 11. heinäkuuta 2014

~ Perheenlisäystä!

Moikka! Yritän nyt saada kirjotettua (joka saattaa olla hankalaa), sillä olen niin innoissani ja sekaisin!
Meille tuli siis tänään kissavauva! Taino okei, ei se nyt ihan vauva enään ole...

Aamulla kotona siivoomisesta ei meinannut tulla yhtään mitään ja aamupalaakaan en oikein saanut syödyksi, sillä tiesin mikä minua odotti; minusta tulisi pian onnellinen kissan omistaja.

Lopulta lähdettiin ajamaan, ja vaikka matkaa oli ehkä noin 20km, se tuntui ikuisuudelta!
Tuskastuttavan odottelun jälkeen olimme jo perillä. Mentiin sisälle juttelemaan ja valitsimme kissanpennun. Mukaan tarttui kilpikonna- värinen Norjalainen metsäkissa-risteytys; Miona tai Minski.

Jokainen lemmikinomistaja varmasti muistaa sen fiiliksen, kun sai lemmikkinsä ensikertaa syliinsä!  ♥ 


Matka sujuikin aika tuskaisesti, sillä Miona tottakai oli peloissaan kun oli vieras paikka ja moottorin ääni, lisäksi oli järkyttävän kuuma! Kotiin päästyään kisu oli vieläkin vähän sekaisin, mutta nukahti pian raskaan matkan jälkeen.

Alla vielä pari kuvaa aamulta:

Miona siis asuu isälläni!

~ Lotta


torstai 10. heinäkuuta 2014

~ Rantaleijonat

Nonni! Nyt se on sitten totta, meillä on vihdoin (pitkän pohdinnan jälkeen) oma, yhteinen blogi!
Ajattelin nyt heti kirjoitella päivän tapahtumista, jonka vietimme siis yhdessä.

Siinä puolen päivän aikoihin pääsin kyydillä Tiialle, ja suuntasimmekin melkein heti Ahvenistolle uimaan, Tiia kun ei ollut vielä edes talviturkkiakaan kastanut pois! Siinä me uitiin ja hypittiin laiturilta, vähän saatettiin ehkä aurinkoakin saada? Ehkä noin tunnin uinnin jälkeen pakattiin kamat ja suunnattiin Tiialle.

Siellä sitten avattiin tietokone ja väkersimme blogimme. Olimme miettineet ehkäpä noin pari kuukautta millaisen tekisimme ja koska. Lopulta uskaltauduimme sukeltaa netin värikkääseen maailmaan ja tässähän se nyt seisoo, meidän blogimme.

Blogia suunnitellessamme istuimme terassilla ja nautiskelimme pirtelöstä. Loppupäivä taisikin kulua siinä, kun pelailimme pleikkarilla ja juttelimme mukavia!



 ~ Lotta